Eteläsavolainen yrttihistoria on kansien välissä

OFF

Eteläsavolainen yrttihistoria on kansien välissä

Unkarilaissyntyinen yliagronomi Bertalan Galambosi on kirjoittanut historiikin lähes 30-vuotisesta mauste- ja rohdosyrttien tuotannosta Etelä-Savossa. Etelä-Savon merkitys yrttialan kehittämisessä Suomessa 1983–2010 -julkaisu on suomalaisen yrttialan yksityiskohtainen ja arvokas tietolähde.

Kirjallisuusviitteiden pohjalta historiikissa arvioidaan sekä Etelä-Savon että koko yrttitoiminnan onnistumista ja epäonnistumisia. Raportissa käsitellään Mikkelin tutkimus- ja opetuslaitosten yrttihankkeita, niiden tuloksia ja vaikuttavuutta. Lisäksi esitellään Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakuntien yrttialan yrityksien toimintaa. Julkaisussa listataan 30 vuoden ajalta 324 yrttikokeiluja käsittelevää lehtiartikkelia valtakunnallisista ja paikallisista lehdistä.

Etelä-Savo on tunnettu yrteistään. Mikkelin alueella on vuosikymmeniä ollut aktiivista yrttitutkimusta, opetusta ja viljelyä, ja alue on omalta osaltaan antanut merkittävän panoksensa maaseudun kehittämistoiminnalle.

Etelä-Savon merkitys yrttialan kehittämisessä Suomessa 1983–2010 -julkaisu on ilmestynyt Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin Raportteja-sarjassa (nro 85). Galambosi työskenteli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n Karilan yksikössä Mikkelissä ennen eläkkeelle jäämistään vuonna 2011.

Lataat raportin tästä.

Lisätietoja:

yliagronomi Bertalan Galambosi, puh 044 027 7254, bertalan.galambosi@surffi.fi

Categories: Julkaisut
This post was written by , posted on August 13, 2012 Monday at 10:09 am